EtusivuEUR / BGN • Valuutta
add
EUR / BGN
Viimeisin päätös
1,95
Pörssiuutiset
Tietoja: Euro
Euro on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka otettiin käyttöön tilivaluuttana 1. tammikuuta 1999 ja käteisvaluuttana kahdessatoista EU-maassa 1. tammikuuta 2002. Euro otettiin käyttöön Euroopan talous- ja rahaliiton maissa, joiden valuuttakurssit kiinnitettiin toisiinsa ja jotka sitoutuivat harjoittamaan yhteistä raha- ja valuuttakurssipolitiikkaa.
Euro korvasi 2002 kansallisen valuutan 12 Euroopan unionin jäsenvaltiossa, joihin kuuluvat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Suomi ja Saksa. Euroalueeseen ovat liittyneet Slovenia, Kypros ja Malta, Slovakia, Viro, Latvia, Liettua ja Kroatia. Ennen euro-nimen vakiintumista yhteisestä valuutasta käytettiin lyhennettä ECU.
Viralliseen euroalueeseen kuuluu 20 EU-valtiota, neljä EU:n ulkopuolista Euroopan kääpiövaltiota sekä eräät Ranskan merentakaiset alueet. Euro on toinen maailman merkittävimmistä kansainvälisistä valuutoista Yhdysvaltain dollarin ohella. Euron sadasosa on nimeltään sentti.
Euro on monien muiden valuuttojen, esimerkiksi Yhdysvaltain dollarin, tavoin fiat-valuutta, jonka arvo perustuu säännöksiin tai lakeihin. WikipediaTietoja: Bulgarian leva
Leva on Bulgarian rahayksikkö, joka on ollut käytössä vuodesta 1881. Pienempi rahayksikkö on stotinka. Leva jakautuu sataan stotinkaan.
1990-luvulla levan arvo sidottiin Saksan markkaan, 1 000 levaa vastasi yhtä markkaa. Rahauudistuksessa 5. heinäkuuta 1999 1 000 vanhasta levasta tuli yksi uusi leva, joten yksi uusi leva vastasi yhtä Saksan markkaa. Vanhan levan ISO 4217 -koodi on BGL ja uuden BGN.
Nykyään levan arvo on sidottu euroon kiinteällä kurssilla 1,95583 BGN = 1 EUR. Bulgarian odotettiin siirtyvän euroon vuonna 2009. Euroon siirtyminen oli kuitenkin vielä 3/2012 ratkaisematta. Wikipedia